tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kuin kauhan varsi

Joskus akku latautuu pienillä kierroksilla.

Ajoittain on raskasta. Kun tietää, että on tärkeä, välillä jopa elintärkeä ja alati kaivattu. Ei ehkä mitenkään erityisen arvostettu ja arjessa osin itsestäänselvyys. Ja en minä mitään erityistä kiittelyä kaipaakaa, en minä sitä. 

Varrellani voi tehdä monia asioita. Sekoittamisen lisäksi minulla voi naputella pienen naulan, kaapia pinttynyttä likaa kaakeleista, siirrellä nesteitä ja hätistellä tuholaisia tai lähisukulaisia. On raskasta olla koko ajan saatavilla vain välineenä. Ei kauhan varsikaan kestä jatkuvassa käytössä. Tai miten sen sanoisi. Välillä toivon voivani olla vain minä, täyttäen vain omia toiveita ja tarpeitani. Edes hetken. Näin kauniina kesäpäivänä se tarkoittaisi esimerkiksi oluen siemailua terassilla ja rauhaisaa ihmisten katselua. 

Kaikki on hyvin, en tahtoisi vaihtaa mitään pois, mutta voisinko saada pienen tauon?

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kuuden kilon ajatukset

Harva muistaa, mutta Lasse Lehtinen oli kotirouva 1920-luvulla.

Olen miettinyt paljon, mitä tuommoisen seitsemän kuukautta vanhan vielä puhumattoman lapsen päässä liikkuu. Mitä se ajattelee? Jälleennäkeminen vaikuttaa ilahduttavan joka kerta molempia, mikä on mukavaa. Eli vähän niin kuin koirahan se on, siisteystottumukset ajoittain samaa tasoa: lattialle voi paskantaa ilman häpeää. Hymy korjaa, minkä takamus sotkee, mutta mitä ja miten se funtsii? Täytyy perehtyä lapsen ajattelua ja sen kehittymistä koskeviin tutkimuksiin myöhemmin, mutta siihen saakka tyydyn herkuttelemaan itse eri vaihtoehdoilla.

Mitä vauva ajattelee saadessaan kurahanskan ikeniinsä jäystettäväksi? - Ei jumalauta, tää se on, tätä mä oon hakenu. Nyt löyty, se on siinä! Reima 5/5. Boom! Meitsi bailaa, meitsi rulaa!
Mitä vauva tuumii paiskoessaan lusikkaa lattialle uudestaan ja uudestaan? - Vähän noloa, mutta kai mun pitää tämä vielä kerran heittää, kun tuo näyttää tykkäävän sen nostamisesta.

Jotain lämmintä nivusissa, ai mua pissaattaa - pisssss. 
Kakattaa - punnaus - plöts. Mitäs mä sitten... Jaa tuossa on tuo lelu, menenpä sen luo ja mennessäni hieman jokellan, tai taidanpa huutaa kun kerran osaan. Missä ne vanhemmat on? Pakko huutaa kovempaa. Eikö täällä saatana saa palvelua? Mä haluan ylös, enkä osaa nousta, tulkaa nyt äkkiä nostaan mut ylös, ettekö te tajua, että mulle minuutti tuntuu tunnilta! Tuntuu tuntuu, ei mulla kato oo mitään, mihin mä vertaan kokemuksiani. Mikä hemmetin historia? Ei kiinnosta, en mä oo mikään Lasse Lehtinen, mulla on vaan tää hetki. Vauhtia! No niin, ja sit mennään tohon suuntaan, voit hytkyttää vähän samalla, se viihdyttää mua ja saa suolen toimimaan. Oho, toi liejupieru ei muuten tullu musta, se on sun vaikka mun vaipassa. Ja laula, apina, oonko mä sanonu, että voit lakata laulamasta? Ei tota biisiä, yhdistän sen nukkumiseen, enkä halua nukkua, ikinä. Väsyttää, huudan nyt vähän. Tee mulle jotain. Rauhallisemmin. Aika hyvä. Joo, toi on hyvä, just noin. Mutten mä kyllä aio nukkua. Ahh...

Seuraavana aamuna kirkkaat silmät katsovat häkkisängystä ja tuntuvat tietävän jotain enemmän kuin eilen.

Saksasta sen verran, että hyvinhän se meni. Pelot itkevästä ja kärsivästä lapsesta osoittautuivat turhiksi, kaikki onnistui ja toimi hyvin. Ajoitukset ja ennakointi kyllä korostuivat, eikä asiat mene aina ihan kuin oli mielessään toivonut. Joskus sain olutta, lasin viiniä ja juustoja, sitten herättikin vaativa parkaisu. Vauvaperheen arki on hyvin pitkälle samanlaista oli paikka mikä tahansa: kaikkea voi tehdä mutta omalla tavallaan. Matkaan vaan.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Imetys. Tissit!

Härski imeväinen itse teossa.

Kummallista kyllä tämä aihe nousee otsikoihin aika ajoin. Suurimmat kohut käydään, kun jotkut trendijuntit lähettävät someen kuvia imettävistä äideistä ja paheksuvat sitä, että lapsi syö. Lapsi syö? Jonkun ruokailu loukkaa jotakuta muuta? Ymmärrän, että täysikasvuinen nälkäinen olio voi olla kateellinen, mutta että se jotenkin haittaisi tai olisi joltakulta pois? Jos sinä koet olosi epämukavaksi tai imetyksen jotenkin seksuaaliseksi, niin vika on sinussa, hakeudu hoitoon. Ok, ei ehkä hoitoon, saat kiihottua ihan mistä tahansa, kunhan et loukkaa muita.

Mielestäni rintaruokinnan paheksuminen kertoo suuresta elämästä vieraantumisesta ja todellisuuden vääristymisestä, eikä moisia paheksuvia kommentteja pitäisi edes julkisesti noteerata. Nyt tulee helpottava ja vapauttava vinkki sinulle, joka kärsit kauhun väristyksiä nähdessäsi maitovampyyrin iskevän ikenensä namikkaan: katso poispäin. Itsekin käännän pääni pois huomatessani jonkun imettävän. Se toimii. En siksi, että minä häiriintyisin näkemästäni, vaan siksi, että tahdon antaa rauhan ja yksityisyyden varsin intiimiin tapahtumaan. Ja jos pelkkä tieto imeväisestä hommissaan saa sinut tolaltasi, niin voi voi, maailmaa ei ole tehty sinua miellyttämään. Lajimme kaari on lopussa, jos lapsen ruokinta on luonnotonta. Hypätkää arkkuun, loppu on täällä! Ja te muut, eiku tissit vaan rohkeasti törölle.

Toinen asia tisseihin ja maitotalouteen liittyen. Minulta on kyselty ja osin kauhisteltu, miten voin jäädä hoitamaan lasta, miten pärjään imeväisen kanssa. Hyvin. Lapsi imee tissiä silloin kun äiti on paikalla, ja silloin kun minä vastaan ruokinnasta, hän syö kiinteitä. Silloin kun äiti on pidempään poissa, on tarjolla herkullista lypsettyä maitoa ja sosetta. Koska äidin meijerituotanto on ollut varsin riittoisa, ei meidän ole tarvinnut turvautua korvikkeisiin hankalan alun jälkeen. Imetystä on tarkoitus jatkaa kiinteiden rinnalla ainakin vuoden ikään. Vaikka isä pystyy tarjoamaan ruuan pullon kautta, se ei aina ole tarpeeksi. Suuri osa imetystä näyttää olevan äidin rinnan tuoma turva.

Vinkkejä imetykseen saa esimerkiksi Imetyksen tuki ry:n sivuilta (vaimolta vahva suositus Imetyksen tuen Facebook-ryhmälle) ja Laktivistiäidiltä.