| Harva muistaa, mutta Lasse Lehtinen oli kotirouva 1920-luvulla. |
Olen miettinyt paljon, mitä tuommoisen seitsemän kuukautta vanhan vielä puhumattoman lapsen päässä liikkuu. Mitä se ajattelee? Jälleennäkeminen vaikuttaa ilahduttavan joka kerta molempia, mikä on mukavaa. Eli vähän niin kuin koirahan se on, siisteystottumukset ajoittain samaa tasoa: lattialle voi paskantaa ilman häpeää. Hymy korjaa, minkä takamus sotkee, mutta mitä ja miten se funtsii? Täytyy perehtyä lapsen ajattelua ja sen kehittymistä koskeviin tutkimuksiin myöhemmin, mutta siihen saakka tyydyn herkuttelemaan itse eri vaihtoehdoilla.
Mitä vauva ajattelee saadessaan kurahanskan ikeniinsä jäystettäväksi? - Ei jumalauta, tää se on, tätä mä oon hakenu. Nyt löyty, se on siinä! Reima 5/5. Boom! Meitsi bailaa, meitsi rulaa!
Mitä vauva tuumii paiskoessaan lusikkaa lattialle uudestaan ja uudestaan? - Vähän noloa, mutta kai mun pitää tämä vielä kerran heittää, kun tuo näyttää tykkäävän sen nostamisesta.
Jotain lämmintä nivusissa, ai mua pissaattaa - pisssss.
Kakattaa - punnaus - plöts. Mitäs mä sitten... Jaa tuossa on tuo lelu, menenpä sen luo ja mennessäni hieman jokellan, tai taidanpa huutaa kun kerran osaan. Missä ne vanhemmat on? Pakko huutaa kovempaa. Eikö täällä saatana saa palvelua? Mä haluan ylös, enkä osaa nousta, tulkaa nyt äkkiä nostaan mut ylös, ettekö te tajua, että mulle minuutti tuntuu tunnilta! Tuntuu tuntuu, ei mulla kato oo mitään, mihin mä vertaan kokemuksiani. Mikä hemmetin historia? Ei kiinnosta, en mä oo mikään Lasse Lehtinen, mulla on vaan tää hetki. Vauhtia! No niin, ja sit mennään tohon suuntaan, voit hytkyttää vähän samalla, se viihdyttää mua ja saa suolen toimimaan. Oho, toi liejupieru ei muuten tullu musta, se on sun vaikka mun vaipassa. Ja laula, apina, oonko mä sanonu, että voit lakata laulamasta? Ei tota biisiä, yhdistän sen nukkumiseen, enkä halua nukkua, ikinä. Väsyttää, huudan nyt vähän. Tee mulle jotain. Rauhallisemmin. Aika hyvä. Joo, toi on hyvä, just noin. Mutten mä kyllä aio nukkua. Ahh...
Seuraavana aamuna kirkkaat silmät katsovat häkkisängystä ja tuntuvat tietävän jotain enemmän kuin eilen.
Seuraavana aamuna kirkkaat silmät katsovat häkkisängystä ja tuntuvat tietävän jotain enemmän kuin eilen.
Saksasta sen verran, että hyvinhän se meni. Pelot itkevästä ja kärsivästä lapsesta osoittautuivat turhiksi, kaikki onnistui ja toimi hyvin. Ajoitukset ja ennakointi kyllä korostuivat, eikä asiat mene aina ihan kuin oli mielessään toivonut. Joskus sain olutta, lasin viiniä ja juustoja, sitten herättikin vaativa parkaisu. Vauvaperheen arki on hyvin pitkälle samanlaista oli paikka mikä tahansa: kaikkea voi tehdä mutta omalla tavallaan. Matkaan vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti